EnergyCasino

100% jopa €200 + 50 Ilmaiskierrokset
Anders Lindsborg by Anders Lindsborg | Last updated: 13/12/2023
energycasino

EnergyCasino Arvostelu

EnergyCasino on yksi netin nuorista kasinoista, mutta he ovat silti olleet olemassa tarpeeksi pitkään tietääkseen, mikä toimii ja mikä ei. Kasino lisensoitiin alun perin Maltalla tammikuussa 2013, eli samana vuonna kuin se aukaisi virtuaaliset ovensa. Sen jälkeen he ovat kuitenkin hankkineet myös Iso-Britannian rahapelikomission lisenssin, mitä voidaan pitää etuna kilpailijoihin nähden.

EnergyCasino on käynyt läpi muutamia muutoksia viimeisen neljän vuoden aikana ja esimerkiksi luopunut muutamista kolikkopelien pelintarjoajista sekä ottanut uusia tilalle. Sivusto on kuitenkin alusta pitäen tarjonnut pelejä NetEntiltä ja Microgamingilta, jotka ovatkin kaikkein tärkeimmät ohjelmistokehittäjät tällä hetkellä. Nykyisin heillä on tarjolla melkoisen ainutlaatuinen kolikkopelien valikoima, jollaista et löydä mistään muualta.

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa asia, mikä tekee kasinosta puoleensavetävän ja täten varsin suositun. Julkaisunsa jälkeen he ovat lisänneet sivuilleen myös urheiluvedonlyöntiä, minkä lisäksi heidän harvinaisehkoja Extreme Live Gaming -pöytiä hyödyntävä livekasinonsa on hyvinkin pätevä.

Uudet pelaajat saavat rekisteröityessään 100 %:n bonuksen aina 200 euroon asti, ja lisää bonuksia on luvassa pian tämän jälkeen. Tai miltäpä kuulostaisi urheiluvedonlyöntibonus, jolla saa ilmaista pelirahaa 50 euron arvosta? Pelaaja itse valitsee, mistä kaikista EnergyCasinon eduista hän haluaa pelatessaan nauttia, eikä erillinen EnergyCasino bonuskoodi ole tarpeen.

Seuraavassa muutama tieto pähkinänkuoressa:

  • Maltan peliviranomaisen ja Ison-Britannian rahapelikomission lisenssit
  • Noin 500 peliä usealta eri pelintarjoajalta
  • Bonuksia livekasinolle ja urheiluvedonlyöntiin
  • Lukuisia maksumenetelmävaihtoehtoja
  • Nopeat nostot
  • Mukava nippu suosittuja jackpot-pelejä
Pelit
Pelit

1000+

Tuki
Tuki

Live Chat, Email, Phone

Perustettu
Perustettu

2013

Lisenssi
Lisenssi

Malta (MGA), United Kingdom (UKGC)

Kielet
Kielet

English, Magyar, Deutsch, Polski, Россию, Suomi, Norsk

Valuutta
Valuutta

Euros, British pounds sterling, Hungarian forint, Norwegian Kroner, Polish zlotys, Russian rubles, US dollars

Live Casino
Live Casino

Blackjack, Roulette, Baccarat, Casino Holdem,

Ohjelmisto
Ohjelmisto

Microgaming, NetEnt

Vetäytymisajat
Vetäytymisajat

E-Wallets : 1-7 h
Credit/Debit Cards : 1-2 d
Bank Transfers : 2-5 d

Valitse tervetuliaisbonus joko urheiluvedonlyöntiin tai kasinolle

EnergyCasino on yksi sellaisista nettikasinoista, joka tarjoaa kaksi erilaista tervetuliaisbonusta – sekä kasinolle että urheiluvedonlyöntiin. Pelaaja voi valita näistä kumman tahansa itselleen mieleisen.

  • Kasinobonus: 100 %:n bonus aina 200 euroon asti – minimitalletus 10 euroa – 25-kertainen kierrätysvaatimus bonukselle ja talletukselle
  • Urheiluvedonlyöntibonus: 100 %:n bonus aina 25 euroon asti – minimitalletus 10 euroa – 6-kertainen kierrätysvaatimus bonukselle ja talletukselle

Molemmat bonustarjoukset ovat melko yksiselitteisiä. Kasinobonuksen yhteydessä täytyy huomauttaa, että ainoastaan kolikkopelien pelaaminen (muutamaa poikkeusta huomioon ottamatta) kerryttää kierrätysvaatimusta. Urheiluvedonlyönnin bonuksessa puolestaan vain 1,75-kertoimella tai korkeammalla varustetut yksittäiset vedot ja yhdistelmävedot kerryttävät kierrätystä. Nämä luetellut bonusehdot pätevät nimenomaan suomalaisiin pelaajiin. Muissa maissa kirjojaan pitävien kansalaisten bonusehdot ja -säännöt saattavat poiketa yllä mainituista.

On myös täysin mahdollista jättäytyä pois bonuksen piiristä, jos niin haluaa. Uusien pelaajien ei tarvitse kuin valita “ei bonusta / no bonus” -vaihtoehto rekisteröityessä, niin huolet bonusvaatimuksista voi jättää unholaan. Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaa, sillä tämän jälkeen bonus ei enää ole lunastettavissa. Oli miten oli, Energy Casino bonuskoodi ei ole tarpeen, sillä edun saa itselleen halutessaan ilmankin.

energycasino
100% jopa €200
Welcome bonus | Panostusvaatimukset:35x | Minimitalletus:€10
energycasino
15 Revenue: 35x
No Deposit bonus | Panostusvaatimukset:35x
energycasino
50 Ilmaiskierrokset
Free Spins bonus | Panostusvaatimukset:35x | Minimitalletus:€10
energycasino
50% jopa €200
2nd Deposit bonus | Panostusvaatimukset:35x | Minimitalletus:€10

500 peliä eri pelintarjoajilta

Harvat nettikasinot enää luottavat yhteen pelintarjoajaan, eikä EnergyCasinokaan ole poikkeus. Alusta asti tämä kasino on sijoittanut rahansa samanaikaisesti moneen suosittuun ohjelmistotarjoajaan. NetEnt ja Microgamin sekä Oryx ovat kuitenkin jo ensi tahdeista lähtien olleet osa sivuston portfoliota. Varsin pitkään EnergyCasino kuului myös niiden harvojen nettikasinoiden joukkoon, jotka päästivät pelaajansa pelaamaan myös suositun, kivenjalkakasinoista tutun Novomaticin pelejä.

Oli syy sitten mikä tahansa, Novomaticin pelit eivät enää kuulu tämän kasinon tarjontaan. Sen sijaan Merkur, joka on saksalainen kolikkopelifirma, löytyy kyllä EnergyCasinon patruunasta. Tämän lisäksi pelaajat pääsevät kokemaan myös Wazdan, BF Games ja UC8-firmojen pelejä. Pelien löytäminen on myös helppoa, sillä ne voi nettisivustolla kätevästi uokitella esiin pelintarjoajan nimen perusteella.

Useiden pelintarjoajien ansioista EnergyCasinolla on tarjolla varsin ainutlaatuinen pelikokoelma, johon kuuluvat muun muassa seuraavat pelit:  Blazing Star, Double Triple Chance, Tarzan, Tomb Raider, Aliens, Jungle Spirit, Fruit Mania, Star Fortune, Atlantis Treasures, Wild Dolphins ja Golden Dunes. Nämä ja monet muut pelit löytyvät tämän kasinon yli 400 pelin joukosta.

Sivuston pöytäpeli- ja videopokerivalikoima ovat itse asiassa myös varsin vaikuttavat. Tarjolla on niin rulettia, baccarattia ja blackjackia kuin Red Dogia, kenoa ja bingoakin. Tästä ryhmästä löytyy parhaillaan 37 eri peliä, mikä riittää tarjoamaan mukavaa vaihtelua kolikkopelien maailmaan.

Livekasinopelejä firmalta Extreme Live Gaming

EnergyCasino tarjoaa pelaajilleen myös pienen, mutta eloisan joukon livekasinopelejä. Tämä on erityisen mielenkiintoista siksi, että kasino päätti ottaa valikoimaansa pöytiä nimenomaan Novomatic-yrityksen omistamalta Extreme Live Gamingilta.

Näinpä tarjolla on muutamia erityisillä teemoilla varustettuja rulettipöytiä, kuten Ra Roulette, Dolphin’s Pearl Roulette, Lucky Lady’s Roulette ja useita muuta. Itse asiassa peräti yhdeksän kaikista 13 livepelistä on ruletteja. Mukana on kuitenkin myös blackjack-pöytiä sekä yksittäinen baccaratillekin varattu.

Kasinopokerille omistettuja pöytiä ei löydy. Tällä hetkellä pokerin tilanne EnergyCasinolla onkin aivan luvattoman heikko. Tarjolla ei ole moniakaan vaihtoehtoja lukuun ottamatta harvoja saatavilla olevia videopokeripelejä. On siis sanomattakin selvää, että myöskään minkäänlaista pokerihuonetta tai vastaavaa on turha odottaa.

Kohtuullinen valikoima jackpot-pelejä

EnergyCasinolla tarjolla olevien jackpot-pelien määrä ei ole valtava. Tällä hetkellä sivustolta löytyy yhteensä 19. Toisaalta sivustolla on kaikki tärkeimmät ja suurivoittoisimmat nimikkeet, ja se onkin kaikkein tärkeintä. Näin ollen voi sanoa, että valikoima on varsin kohtuullinen. Elämää mullistavista jackpoteista löydät seuraavat:

  • Mega Moolah ja Mega Moolah Isis
  • Arabian Nights
  • Mega Fortune
  • Major Millions
  • King Cashalot

Muista kolikkopeleistä suurin osa antaa pelaajan kilvoitella viisinumeroisista summista. Näihin kuuluvat sellaiset pelit kuin Divine Fortune, Cosmic Fortune, Tunzamunni, Super Lucky Frog ja Fruit Fiesta 3 Reel sekä 5 Reel. Jos siis koet olosi erityisen onnekkaaksi, niin ota kurssi jackpot-alueelle ja pelaa muutama kierros jossain näistä peleistä. Koskaan ei tiedä, mikä jackpot pääsee yllättämään iloisesti.

Ainutkertainen urheiluvedonlyöntipuoli

EnergyCasino lisäsi valikoimiinsa vedonlyöntipuolen jonkin aikaa sitten, ja tämä tunnetaan nimellä EnergyBet. Kun pelaaja navigoi itsensä tänne kasinopuolelta, päätyy hän pääsivulle, jossa näkyvillä on oma vetolappu, käynnissä olevat livevedot ja Top 5 -listaus, jossa on kulloisenkin hetken suosituimmat kohteet.

Näkyvillä on lisäksi myös oikeinkin kätevä banneri, jossa on lueteltu ajankohtaisia erikoisuuksia ja tarjouksia. Kun pelaaja sitten navigoi itsensä kohtaan “Sports” tyydyttääkseen ennen otteluiden alkua lyötävien vetojen tarvettaan, päätyy ähn ruutuun, jossa on listattuna kaikki lyötävissä olevat urheilulajit ja erikoiskohteet. Tällainen sommittelu poikkeaa kaikesta aiemmin näkemästämme. Kyseessä on äärimmäisen helppo tapa löytää mikä tahansa urheilulaji ja saada nopeasti tietoonsa, kuinka monta ottelua on kulloinkin pelattavissa. Urheilulajille omistetussa kuvakkeessa näkyy suoraan, kuinka monta ottelua vedonlyöntiin löytyy.

Sivuston asettelu tekee pelaamiseen orientoitumisen hyvin helpoksi, minkä lisäksi se myös helpottaa selailua – etenkin jos vedonlyönti ei ole itselle tuttua puuhaa ja haluat aluksi vain katsella, millainen valikoima on tarjolla.

Livevedoille omistettu puoli on hieman perinteisempää sorttia, mutta liikkuminen tässäkin osiossa on vaivatonta. EnergyBet on varsin uniikki paketti, ja sitä on helppo suositella – etenkin aloittelijoille, jotka saattavat helposti häkeltyä useiden vedonlyöntitoimistojen laajasta valikoimasta.

Paljon talletusvaihtoehtoja ilman lisämaksuja

On todella mainitsemisen arvoista, että kaikki EnergyCasinon talletusmenetelmät toimivat ilmaiseksi ilman minkäänlaisia siirtokuluja. Viime aikoina olemme aivan turhan usein nähneet nettikasinoiden veloittavan ekstraa nettilompakkojen ja luottokorttien käyttämisestä, mikä on toisinaan melkoisen ärsyttävää. Näinpä olemmekin tyytyväisiä siihen, että EnergyCasino ei veloita lisää talletuksista ja että heillä on mukava määrä eri vaihteohtoja.

Tarjolla ovat sellaiset menetelmät kuin Visa ja MasterCard, entropay, giropay, iDeal, Trustly, Euteller, Zimpler, Neteller, Skrill, paysafecard ja vanha kunnon pankkisiirto. Lisäksi tarjolla on myös tukku erilaisia paikallisia talletustapoja. Kokonaisuudessaan talletusvaihtoehtoja on tarjolla yli 20, mikä on aika lailla kaikki, mitä pelaaja vain voi toivoa.

Nostomenetelmät ovat harvemmassa, niin kuin useimmiten nettikasinolla asian laita on. Visa, Skrill, Neteller, Trustly ja pankkisiirto tietysti kuuluvat näihin muutaman muun muassa, mikä on jo kätevää.

Kaikki rahasiirtoihin liittyvät tiedot löytyvät sivustolta helposti erillisen linkin alta. Täytyy kuitenkin mainita, että vain yksi nosto viikossa on ilmainen. Kaikki seuraavat nostopyynnöt maksavat 5 euroa kappale.

Pelaajien turvaksi sivusto rajoittaa nostomäärät 5000 euroon 24 tunnin aikana, ellei asiasta ole sovittu etukäteen. Tämän jälkeen nostorajoja ei kuitenkaan näyttäisi olevan.

siru
trustly
skrill
paysafecard
neteller
mastercard
visa

Kaksi lisenssiä tarjoaa tuplasti turvaa

EnergyCasino on yksi sellaisista nettikasinoista, joilla on nimissään peräti kaksi lisenssiä. Koska sivusto on kirjoilla Maltalla, he ovat myös saaneet lisenssin Maltan peliviranomaiselta. Tämän lisäksi EnergyCasino on kuitenkin lisensoitu myös Ison-Britannian rahapeliviranomaisen kautta. Näin ollen kasino noudattaa alan aika lailla kovinta kuria.

EnergyCasino noudattaa näin ollen korkeita standardeja, ja sitä voidaan pitää varsin turvallisena pelipaikkana. Kasinolla ei ole ole sertifikaatteja muilta valvovilta elimiltä tai iTechLabsin kaltaisilta testilaboratorioilta. Kaikki pelintarjoajat kuitenkin testaavat säännöllisesti peliensä satunnaisuutta ja reilua peliä, mikä takaa sen, että pelit toimivat tällä kasinolla aivan yhtä hyvin kuin millä tahansa muullakin.

Kasino tarjoaa sivuillaan todellisen runsauden sarven verran tietoa itsestään, joten touhu on varsin läpinäkyvää. Emme kuitenkaan onnistuneet löytämään minkäänlaista ulosmaksutietoa. Suurimpaan osaan peleistä löytää tiedot palautusprosentista pelintarjoajan kautta, joten on kuitenkin teoriassa mahdollista arvioida myös sivuston kokonaista palautusta. Toisaalta livepelien ja urheiluvedonlyönnin palautukset jäisivät vääjäämättä näiden arvioiden ulkopuolelle. Emme siis todellakaan panisi pahitteeksi, jos pääsisimme sivuilla näkemään tiedot EnergyCasinon toteutuneesta palautuksesta.

malta-mga
united-kingdom-ukgc

Ystävällinen ja avulias asiakaspalvelu

EnergyCasinon nettisivu on onneksi melkoisen hyvin organisoitu. FAQ-/UKK-osio löytyy helposti ja vastaa useisiin pelaajien kysymyksiin jo valmiiksi. Halusitpa sitten tietää lisää tiliisi, rekisteröintiin, tallettamiseen tai nostoihin liittyvistä asioista, niin täältä kannattaa aloittaa etsiminen. Myös teknisiin kysymyksiin löytyy ratkaisuja.

Jos vastaukset uupuvat tässä osiossa, pelaajalla on useita tapoja ottaa yhteyttä sivuston pätevään asiakastukitiimiin. Tarjolla on kaksi puhelinnumeroa, joista yksi menee Maltalle ja toinen Isoon-Britanniaan. Lisäksi tarjolla on myös livechat-mahdollisuus, minkä lisäksi tukitiimiä voi lähestyä vielä myös sähköpostitse. Arkipäivisin tuki on auki aamuyhdeksästä keskiyöhön ja viikonloppuisin päiväyhdestä iltayhdeksään.

Nämä aukioloajat eivät ole mistään parhaasta päivästä etenkään viikonloppuisin, jolloin suurin osa pelaajista rahapelejä pelaa. Toisaalta eipä näistä aukioloajoista ilmeisesti juuri ole tullut valituksiakaan, sillä muuten niitä olisi oletettavasti jo pidennetty.

Live Chat
Email
Phone

Klassinen ja funktionaalinen design

EnergyCasinon sivustosuunnittelijat päätyivät kasinon ulkonäön suhteen suosimaan klassisuutta. Vaikka sivusto itsessään onkin erittäin moderni, väripaletti on pidetty mustana ja tummanharmaana, minkä lisäksi mukana on myös ripaus kullankeltaista. Sivun yläreunassa on suuri karuselli, jossa esitellään erilaisia tarjouksia ja erikoisuuksia. Tämän alta sitten pääseekin kätevästi käsiksi itse saatavilla oleviin peleihin.

Paikasta toiseen liikkuminen sivustolla onnistuu melko suoraviivaisesti ylävalikon kautta. Sieltä asiakkaat pääsevät valitsemaan eri vaihtoehtojen väliltä: urheiluvedonlyönti, kasino, livekasino, pankkipalvelut, kampanjat, turnaukset, kauppa… Onpahan tarjolla jopa uutisaluekin! Jos pelaaja sitten skrollaa ruudun alareunaa, löytyy sieltä kokoelma erilaisia linkkejä esimerkiksi sivuston tietoihin, sääntöihin ja ehtoihin, UKK:hon ja vastuulliseen pelaamiseen.

Toisinaan sivusto saattaa tuntua hieman täyteen ahdetulta, joten sitä voisi olla hyvä hieman siivota. Olemme kuitenkin todellakin nähneet huonompaakin, ja kotisivu kokonaisuudessaan on kuitenkin melko käytännöllinen ja jättää vain vähän sijaa moitteille.

Vankka mobiilikokemus

Tämän kasinon mobiililaitteille optimoitu nettisivusto ei tarvitse erillistä sovellusta toimiakseen, vaan se pyörii vaivatta melko lailla millä tahansa kunnon näytöllä varustetulla vehkeellä. Voisimme jopa melkein sanoa, että meidän mielestämme mobiilikokemus on tällä sivustolla pöytäkoneversiota toimivampi.

Mobiilisivusto on hyvin järjestelty ja onnistuu silti säilyttämään tunnistettavuutensa. Myös mobiilissa on käytössä yläkarsulli, mutta itse valikko on pääasiallisesti piilotettu, mikä saa mobiilisivun näyttämään väljemmältä. Tästä huolimatta pelaaja pääsee toki nauttimaan koko kirjosta palveluita myös mobiilissa, joten urheiluvedonlyöntipuoli, livekasino, turnaukset, kauppa ja UKK-osio löytyvät myös täältä.

Erityiskampanjoita, turnauksia ja kauppa

EnergyCasinolla on tarjolla runsaasti ekstroja pelaajilleen. Kasinolle ja urheiluvedonlyöntiin jaettujen tervetuliaisbonuksen lisäksi sivulla on myös paljon erilaisia kampanjoita. Pelaaja voi saada esimerkiksi 50 %:n reload-bonuksen 200 euroon asti toisella talletuksellaan. Tämän bonuksen pelaajat pääsevät lunastamaan lunastettuaan ensin tervetuliaisbonuksen.

Pelaajat pääsevät voittamaan myös erilaisia palkintoja niin sanotuista viikottaisista energiahaasteista (Weekly Energy Challenge), joilla pelataan kolikkopelejä ja taistellaan tulostaulukon korkeimmista sijoituksista. Vaihtoehtoisesti voit myös pelata kulloistakin viikon peliä ja tienata itsellesi energiapisteitä tuplana. Samalla tarjouksella on lunastettavissa myös reload-bonus.

Ja kun nyt kerran energiapisteet tulivat puheeksi, niin näitä pääsee keräämään kasinolla pelatessaan ja panoksia asettaessaan. Ansaitut energiapisteet voi vaihtaa oikeaksi rahaksi, minkä lisäksi niillä pääsee ostamaan kaupasta monenlaista myytävää sälää ja erinäisiä laitteita. Myynnissä on esimerkiksi Playstation 4 -pelikonsoleita sekä kelloja ja paitoja.

Älkäämme myöskään unohtako säännöllisiä turnauksia, jotka myös kuuluvat EnergyCasinon ohejelmistoon. Kussakin turnauksessa on kerrallaan pelattavissa yksi kolikkopeli, jota sitten saa pelata tietyn aikaa matkallaan kohti pistelistojen huippua. Yleensä pelaaja pääsee voittamaan ilmaiskierroksia, mutta myös muut palkinnot odottavat. Kannattaakin käydä tsekkaamassa turnaussivusto itse, sillä sieltä ajankohtaiset tiedot on helpointa tarkastaa.

Viimeisimpänä EnergyCasinolta löytyy myös erillinen VIP-kerho. Tähän kerhoon pääsee tosin ainoastaan kutsuttuna. Pelaajan täytyy siis pysyä aktiivisena, kunnes tietyt edellytykset tulevat täyteen ja kutsu kilahtaa perille. Kerhon jäsenyys tuo mukanaan useita uusia ekstrahyödykkeitä ja bonustarjouksia.

Yhteenveto: EnergyCasinossa on runsaasti hyvää

EnergyCasino ei vielä ihan ole kaikki, mitä tarvitaan. Tarjolla ei ole pokerihuonetta tai bingon ja kenon tapaisia erikoispelejä. Sen sijaan pelaajat pääsevät nauttimaan hienosta pienestä kasinosta, jolta ölytyy niin livekasino kuin urheiluvedonlyöntipuolikin. Mobiilipuoli on erinomainen, ja kasino pitää pelaajansa kiinnostuneina erinäisillä turnauksilla ja lisäbonuksilla ja -tarjouksilla. Vakkaripelaajana pääsee keräilemään energiapisteitä ja saattaa jopa saada kutsun VIP-kerhoon.

Näkisimme mielellämme entistäkin enemmän läpinäkyvyyttä, mikä käytännössä tarkoittaa kasinon ja urheiluvedonlyöntipuolen palautusprosenttien julkaisemista. Pokeripelien lisääminen sivustolle ei myöskään olisi haitaksi. Viimeiseksi pitäisimme myös 24/7 auki olevaa asiakaspalvelua hyvänä ideana, mutta selvästikään se ei sitten ole pakollinen asia.

Kokonaisuudessaan EnergyCasinossa on paljon sellaista, mistä pidämme. Ongelmia puolestaan on vain vähän, eivätkä ne ole suuria. Lopulta siis suosittelemmekin, että käyt kokeilemassa sivustoa itse. Mukava bonuskin on tarjolla, eikä EnergyCasino bonuskoodi ole tarpeen.

8.4 / 10
by CasinoShark

Anders Lindsborg
Anders Lindsborg

Active in the igaming industry since 2003. Founded CasinoShark in 2008 after working at igaming companies such as NetEnt, Ongame and bwin. Responsible for content related to casino and the casino industry. Anders knowledge spreads across all aspects of casinos, from slots to bonuses. Favourite casino games are Starburst and Lightning Roulette. Privately a fan of Ice hockey team Djurgårdens IF (Sweden) and Formula 1 team Mercedes.

EnergyCasino
8.4/10
100% jopa €200 + 50 Ilmaiskierrokset